Olen saanut kuulla ties mitä nimityksiä, haukkumasanoja ja veisteltyjä vitsejä niistä. Suurin osa haukkumasanoista oli perinteisiä "ruma", "ällötys", "idiootti", "tyhmä" ja sekä näitä huudahduksia "yök", "hyi" ja niin edelleen. Uskokaa tai älkää, kun tarpeeksi kauan näitä kuulee itsestään sitä alkaa oikeasti uskomaan, että asia oikeasti onkin niin. Ehkä olinkin tyhmä ja ruma. Vai olinko?
Meillä oli kaneja, kun olin ala-asteikäinen. Minä tietenkin eläinrakkaana jaksoin hehkuttaa ihanista lemmikeistämme. Sainkin pian uuden lempinimen "kani-fani". Eihän tuossa sinänsä mitään, mutta kun tästä lempinimestä tehtiin niinkin mairittelevia rallatuksia, kuin "kani pani fania, fani pani kania". Joten "mairittelevakin lempinimi" saa negatiivisen sävyn, kun se tulee kiusaajien suusta.
Neljännellä luokalla, äidinkielen tunnilla, meillä oli A4-kokoiset paperit, joihin kirjoitimme omat nimet kukin omaan paperiimme. Sen jälkeen tarkoitus oli kierrättää paperi jokaisen luokkalaisen luona, johon piti kirjoittaa yksi positiivinen adjektiivi paperin "omistajasta". Olin toiveikas, halusin tietää, mitä muut minusta oikeasti ajattelivat. Ja itsekin kirjoitin muista positiivisia asioita, aika perussanoja "mukava", "kiva", "hauska". Kun sain paperini takaisin eteeni, tyrmistyin. Muiden kuhistessa iloisesti omien paperiensa parissa, minun koko kehoni läpi meni yksi musta aalto ja silmät suurina luin hiljaa niitä sanoja, jotka oltiin tarkoitettu minulle. "Ruma", "ällöttävä", "yököttävä", "ruma (jälleen)", "hyi!" ja näistä erilaisia synonyymeja ja joitakin sanoja oli moneenkin otteeseen kirjoitettu. Positiivisia sanoja oli vain yhden käden sormilla laskettavissa; "hyvä piirtämään" pari kertaa sekä "ihan ok" ja "ihan mukava".
Olisiko tästä voinut kamalemmaksi mennä? No tietenkin. Opettajahan päätti, että nyt jokainen lukisi muutaman sanan paperistaan. Kun tuli vuoroni, oli vaiti ja yritin niellä kyyneleitäni. En muista, annoinko paperin opettajalle vai sulloinko se reppuuni. Mutta muistan, että se tuntui ihan helvetin pahalta.
Viidennellä luokalla meille luettiin Sinuhe-egyptiläistä. Olin muistaakseni hetkeä ennen tai jälkeen leikannut otsatukan. Itse pidin hiustyylistäni, mutta luokkalaisenihan innostuivat uudesta hiustyylistäni. Minua alettiin kutsumaan "Sinuheksi", Sinuhesta väännettyyn nimeen "Tenuhe", sekä "Kleopatraksi". Samalla aloin toivomaan, että etutukkani kasvaisi nopeasti pois.
Yläasteella nimittely vain jatkui. Jopa minulle tuntemattomat ihmiset huutelivat minulle. Olen aina ollut tummahiuksinen, silmäni ovat tummanruskeat. Ylempiluokkalaiset pojat olivat keksineet minulle huisin hauskan lempinimen ulkonäkööni liittyen. "Ulkomaalainen! Kattokaa ulkomaalainen!" minulle huudeltiin ja osoiteltiin sormella sekä naurettiin päälle. Ruokavälitunnilla pelkäsin käydä kaupassa, koska piti kulkea alikulun kautta, jossa yleensä notkui porukkaa röökillä. Mutta silti sitä tahtoi käydä siitäkin huolimatta hakemassa karkkia päivän piristykseksi. En silti ollut turvassa noilta huudoilta, vaikken olisikaan ruokavälitunnilla mennyt kauppaan.
Tämäkin tapahtui yläasteella. Eräs tyttö rinnakkaisluokalla haukkui minua "rautalehmäksi", koska minulla oli viidenneltä luokalta melkein kahdeksannelle luokalle asti kiinteät raudat hampaissani (niin kutsutut "ratakiskot"). Ironisinta tässä on se, että kyseisellä tytöllä itsellään oli myös kiinteät raudat.
Tässäkin on vain osa siitä, mitä olen saanut kuulla. Kaikkea sitä paskan määrää ei voi edes muistaa, kun olen yrittänyt sulkea niitä pois mielestäni. Mutta ehkä alan muistamaan niitä sitä mukaa, kun kirjoitan tätä blogia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti