Näinhän sitä välillä sanotaan. Eihän se voi sattua, kun ei olla fyysisesti satutettu?
Mitä tuleen mielenterveyteen ja sen sairauksiin, niitä on vaikeampi ottaa vakavasti (ainakin näin minusta tuntuu), koska mielenterveyssairaudet eivät ole niinkään fyysisiä vaan psyykkisiä. Tietenkin masennus esimerkiksi vaikuttaa fyysiseen suoritukseen, mutta tiedätte varmaan mitä tarkoitan. Otetaan vaikka vertailukumppaniksi krooninen selkäkipu, joka estää työskentelyn. Sehän on fyysinen vamma, joka on helpompi "hyväksyä", koska se estää esimerkiksi raskaiden tavaroiden nostamisen.
Monella koulukiusatulla on jonkinasteisia mielenterveydellisiä vaivoja. Toisilla se esiintyy sosiaalisten tilanteiden pelkona, toisilla (kuten minulla) alkoi masennuksella ja rinnalle tulivat vielä paniikkihäiriö ja ahdistuneisuushäiriö. Puhumattakaan itseluottamuksesta ja sen puutteesta. Monen kiusatun luottamus sekä itseensä, että toisiin ihmisiin surkastuvat kiusaamisesta. Itselleni kävi samoin ja enkä vielä nykypäivinäkään näe itseäni kovinkaan kauniina tai haluttavana ihmisenä. En osaa luottaa vieraisiin ihmisiin ja uusia tuttavuuksia luodessa, olen pitkäänkin hyvin epävarma ja epäluottavainen. Mietin aina, yritetäänkö minusta jotenkin hyötyä, olenko vain joku jolle voi nauraa, pidetäänkö minua porukassa vain sen takia, että muut olisivat minun rinnallani säteileviä persoonia ja kauniita.
Koulukiusaaminen jättää aika rumat arvet, joita ei näy. Ne haavat valuvat myös verta, verta joka ei näy ulospäin.
