Kyllä, minäkin jota on rankasti kiusattu, olen sortunut kiusaamiseen.
En tosin ole piinannut ketään vuosi tolkulla, mutta se ei vähennä yhtään sitä, mitä olen toiselle tehnyt.
Ala-asteella kerran hutkin yhtä luokallemme tullutta uutta poikaa luistinkentällä havunoksalla ja huutelin hävyttömyyksiä tälle muiden luokkamme tyttöjen vieressä naureskellen. Sain jonkinlaisen kimmokkeen siitä, että ehkä minut nyt hyväksyttäisiin tyttöjen keskuudessa. Olin väärässä. Sain aikaiseksi sekä tälle pojalle, että itselleni mielipahaa. Seuraavana päivänä minua jo kadutti ja hävetti ihan tolkuttomasti, mutta en uskaltanut pyytää pojalta anteeksi. Vasta kun nyt äskettäin. Kirjoitin hänelle Facebookin kautta anteeksipyyntöni ja syyn siihen, mikä ajoi minut kyseiseen tekoon.
Olin kauppiksessa ja päässyt aivan toisenlaiseeen ympäristöön. Ympärilläni oli ihmisiä, jotka ottivat minut aivan eritavalla vastaan, kuin esimerkiksi yläasteella. Sain nopeasti kavereita ja aloitin jopa ensimmäisen vakavan seurustelusuhteeni. Kauppista kävi myös eräs tyttö, joka oli ala-asteella ja yläasteella kaverini (hän oli vuotta ylemmällä luokalla). Myös häntä kiusattiin todella paljon, koska näytti erilaiselta kuin muut. Silloinen poikaystäväni naureskeli tälle tytölle ja minä en uskaltanut ottaa tyttöön mitään kontaktia enää, koska pelkäsin poikaystäväni jättävän minut. Joten en huomioinut tyttöä, en moikannut häntä, en jutellut hänelle enää.
Pyysin myös häneltä pari vuotta sitten anteeksi ja selitin myös, mistä tämä johtui. Tuntui pahalta kääntää takkia ystävälle, joka oli ainoita kavereitani silloin, kun muut meitä syrjivät. Sain anteeksi ja hän oli hyvillään, kun lähestyin häntä tuon asian tiimoilta.
Kun pääsin opiskelemaan audiovisuaaliselle puolelle kauppiksesta valmistuttuani, luokallamme oli poika, joka oli suoraan peruskoulusta tullut opiskelemaan. Poika oli hiljainen ja arka. Sorruin syrjimiseen, enkä ottanut poikaan mitään kontaktia. Joskus naureskelimme hänelle koulun ulkopuolella muutamien tyyppien kanssa, mutta emme hänen läsnäollessaan. Tutustuin kuitenkin poikaan ja huomasin, että tämähän on ihan mukava tyyppi ja poikakin tuli ulos kuorestaan.
Pyysin häneltä kasvotusten anteeksi sitä, että ensimmäisenä vuonna häntä syrjin. Sain anteeksi ja olimme ihan hyvät koulukaverit sen jälkeen.
En ole siis ollut puhtoinen minäkään, mutta olen huomannut virheeni, joita olen tehnyt ja kohdannut ne. Ette uskokaan, miten paljon hävettää kertoa, että olen myös kiusannut hetkittäisesti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti