Syypää

Kiusattua on helppo syyttää aika monestakin asiasta. Jopa sellaisista, joissa ei kiusatulla ole osaa tai arpaa.

Äsken tupakalla ollessani mieleeni tuli taas flashback. Olin muistaakseni neljännellä luokalla, ellen väärin muista. Piti olla liikuntaa, mutta sen sijaan katsoimmekin jonkun liikunta-aiheisen videon itse liikkumisen sijaan. Haimme vanhoista nojatuoleista hyödynnetyt tyynyt lattialle, joissa istuimme/makasimme ja katselimme videota. Muistan sijoittaneeni oman tyynyni suht lähelle luokkamme suosituinta tyttöä (sama tyttö edelleen, joka kiusasi minua eniten), koska muualla ei ollut tilaa. Pulpetit kun oltiin siirretty niin, että saatiin lattialle tilaa.

Katselimme videon ja kun video päättyi ja nousimme tyynyiltä, alkoi tyttö huutamaan, että hänen toinen korvakorunsa on hukassa. Pari muuta tyttöä etsi ja korvakoru löytyi minun ja tämän tytön tyynyn välistä. Tuo korvakoru oli mennyt rikki (se oli hopeinen ja riippuva koru, jossa oli tähtiä). Tyttö tietenkin syytti asiasta minua. Korvakoru kämmenellä se huusi minulle hänen kaverinsa tuijottaessa minua paheksuvasti.
Tyttö huusi, miten oli minun vikani, että hänen korvakorunsa oli mennyt rikki. Miten se oli minun vikani, kun olin työntänyt tyynyn liian lähelle hänen tyynyä ja korvakoru oli sitten ottanut tyynyyn kiinni ja mennyt rikki tytön noustessa tyynyltään. Tyttö ojensi kämmenellään olevaa korvakorua minua kohti ja huusi, miten nuo korvakorut olivat maksaneet 400 markkaa, ja että minun olisi pitänyt korvata ne, koska olin syypää.

Olin vain hiljaa. Nielin kyyneliä. En tietenkään joutunut korvaamaan tuota korvakorua. Opettaja muistaakseni tuli väliin ja sanoi tapauksen olleen varmasti vahinko ja kukaan ei ollut sellaiseen syyllinen.

Silti muistan sen painostavan tunteen. Sen itkun, joka pyrki ulos niiden syyttävien katseiden alla ja tytön huutaessa minulle.