keskiviikko 13. elokuuta 2014

"Kohta minua ei enää kiusata"

Sosiaalisessa mediassa leviää Poliisin julkaisema kuva kirjoituksesta:
-> Helsingin poliisilaitos - Enää minua ei kiusata

Surullisinta on, että tämä on totista totta. Nimittäin koulukiusaamisen uhriksi joutuvat saattavat hyvinkin tehdä itsemurhan.
Lapsi ei ole vielä niin kehittynyt käsittelemään niitä kaikkia kielteisiä tunteita, joita kiusatuksi tuleminen aiheuttaa. Jopa monille aikuisille kaikki se kärsimys, ahdistus, masennus ja epätoivo on liikaa, joten miten voitaisiin edes olettaa, että lapsi sellaisia tunteita osaisi käsitellä sen paremmin? Sen ja monen muun asian takia kiusaamiseen siis tulis puuttua ja saada se loppumaan. Antaa lapselle turvallinen ympäristö sosiaalistua ja kasvaa.

Vaikka lapsi ei heti oireilisikaan kiusaamisesta, ne oireet kytevät pinnan alla. Jossain vaiheessa kiusatulla tulee kuppi niin sanotusti täyteen ja saattaa tarttua epätoivoiseen yritykseen päästä eroon siitä kaikesta tuskasta. Eli tehdä itsemurha.

Minä mietin myös itsemurhaa, kun kiusaaminen oli pahimmillaan 3. ja 5. luokan välisellä ajalla. Mutta onnekseni, olin niin raukka ja pelkäsin kuolemaa. Olen sitä vieläkin. Pelkään kuolemaa, mutta pelkään myös, että nykyään paniikki- ja ahdistuneisuushäiriötä sekä masennusta sairastavana tekisin itsemurhan tahtomattani ahdistuksen ollessa tapissaan. Olen kyllä saanut terapeutilta vakuuttelut, että minulla ei ole hätää itsemurhan suhteen, koska pelkään kuolemaa ja pelkään tekeväni itsemurhan. Tällöin suurella todennäköisyydellä sellaista en tule tekemään. Pelko siitä kuitenkin on olemassa. En silti ole koskaan vahingoittanut itseäni (esim. viillellyt) ja pienikin sydämen muljahdus saa minut paniikin partaalle, että sydämeni pettää.

Moni kiusattu saa kuulla koulussa mm. seuraavaa: "Tapa ittes!", "Kaikki olis paremmin ilman sua!", "Ei sulla ole mitään syytä elää, olis parempi et vaan tappasit ittes".
Valitettavasti olen itsekin kuullut, että minun tulisi päästää itseni päiviltä. Lapseen tällaiset lausahdukset saattavat vaikuttaa syvästikin (kaiken sen muun lisäksi, mitä kiusattu joutuu kokemaan). Lapsi saattaa alkaa ajatella, että toiset ovat oikeassa, olisi parempi tappaa itsensä.
Kuinka moni kiusaaja ottaa kontolleen kiusaamansa henkilön itsemurhan? Helpostihan he voivat alkaa ajattelemaan, että kiusattu oli muutenkin jo epävakaa ihminen. Itse olen sen verran skeptinen, että minusta monikaan kiusaaja ei taida sen kummemmin ajatella kiusatun itsemurhaa syvällisemmin. Ajatellaan vaan, että "Jaa, no siinäpähän itsensä tappoi. Ei ole minun syyni."
Ja pystyykö lapsi edes ajattelemaan, että olisi jotenkin hänen syynsä, että kiusattu kuolee oman käden kautta? Koska periaatteessa kiusaaja ei ole tuolloin fyysisessä kosketuksessa kiusatun kanssa. Monikaan lapsi ei varmasti ymmärrä, että ne ilkeät sanat ja teot ovat kuin pieniä tikareita. Mitä enemmän osumia, mitä enemmän henkisesti vuotaa näiden tikareiden aiheuttamista haavoista, sitä suuremmalla todennäköisyydellä kiusattu voi tehdä itsemurhan. Jotkut kestävät enemmän, toiset vähemmän. Kummassakin tapauksessa itsemurhan riski on olemassa. Se on olemassa aina, kun joutuu kiusatuksi. Myös riski sairastua mielenterveysongelmiin on hyvin todennäköinen.
Moni kärsii mm. sosiaalisten tilanteiden pelosta, julkisten paikkojen pelosta, ihmismassojen pelosta, masennuksesta, ahdistuneisuushäiriöstä, paniikkihäiriöstä. Monella kiusatulla on myös riski syrjäytyä tai riski alkaa itse laittamaan pahaa kiertoon, eli kiusata muita. Onhan se tavallaan ihan ymmärrettävää, koska kiusattu kokee, että kun häntäkin kiusataan, niin yhtä hyvin hän voi sitten kiusata myös jotakuta.

Puhutaanko näistä riskeistä koskaan tarpeeksi suureen ääneen? Onko kiusaajille yhdentekevää, mitä kiusatun elämä tulee olemaan vanhempana? Tai että tuleeko se päättymään liian varhain?
Puhutaanko nykyään kouluissa riskeistä, joita koulukiusattu saattaa joutua kärsimään myöhemmin?

Silloin, kun itse olin koulussa, sanottiin vain ettei saa kiusata toista, koska se on väärin. Ei koskaan puhuttu, että MIKSI se on väärin ja MITÄ siitä voi seurata. Ei painotettu, että kiusaajat syyllistyvät henkiseen ja fyysiseen pahoinpitelyyn, joka on rikos.
Ei, koska varsinkin henkinen kiusaaminen on niin näkymätöntä, että on vaikea syyttää kiusattua. Aina voi pyörtää sanansa. Aina voi sanoa, että ei kiusaa, mutta tekee sitä kuitenkin.

Kirjoitus alkoi nyt hieman tursuilemaan liitoksistaan. Punaisena lankana tässä piti käsitellä koulukiusaamisen seurauksia, eteenkin itsemurhaa. Mutta eksyin hieman sivuraiteille (ainakin omasta mielestäni).

Lopuski hiljennyn hetkeksi kunnioittamaan niiden koulukiusattujen muistoa, jotka ovat tehneet itsemurhan kiusaamisen takia.



12 kommenttia:

  1. Todella hyvä teksti! Voisi viedä eteen päin tuota, että kouluissa puhuttaisiin mitä kiusaamisesta voi seurata kiusatulle. Ehkä se voisi avata silmiä. Mua ottaa niin paljon päähän, että usein kiusaamisesta puhuminen ei kosketa muita kuin itse kiusattuja ja kiusaajat eivät millään ymmärrä mitä he tekevät. Mua sattuu se, kun yleinen ohje on kertoa kiusaamisesta opettajalle tai aikuiselle, mutta tiedän että harvoin se on auttanut ketään. Kiusaaja voi aina "pitää salassa" kiusaamisen, siitä voi kiemurrella pois, uhkailla, nauraa, eikä kukaan voi päättää toisen puolesta mitä päästää suustaan ja miten hän loukkaa. Koitan miettiä päätä puhki, miten kiusaamisen todella saisi loppumaan ja en keksi mitään todellista ratkaisua. Aaa, anteeksi kamala angstiragekommentti. Jotenkin kai pakko päästää höyryjä ulos. x__x

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen myös yrittänyt miettiä päätäni puhki, että miten sen kiusaamisen todellakin saisi loppumaan. Joku sellainen ratkaisu, joista kiusaajat eivät pääse luistamaan pakoon. Koska kuten tekstissänikin sanoin, aina voi kieltää sanomisensa tai yksinkertaisesti päästä opettajan puhuttelut toisesta korvasta ulos. Ja juuri tuo, että puhuttelujen jälkeen kiusatun asema voi olla vielä uhatumpi, kun nämä liriin joutuneet kiusaajat alkavat kovistelemaan todennäköisesti rajummin. Ymmärrän siis täysin, miksi monikaan kiusattu ei uskalla kertoa opettajalle tai aikuiselle kiusaamisesta.
      Sitten on luku erikseen vielä nämä kiusaajien vanhemmat: "Ei meidän Jaakko-Petteri! Ei meidän Liisa-Hilma!"

      Ja mikä karmeinta, nykyään opettajatkin ovat kiusaamisen uhreina. Moni lapsi ei osaa kunnioittaa tippaakaan auktoriteetteja. Heistä tulee yleensä juuri niitä, joiden mielestä poliisi on perseestä ja kaikki on täysin muiden vika, koska kyseinen henkilöhän ei tee koskaan mitään väärin.

      Ja ei se mitään, tänne saa purkaa turhautumistaan tästä aiheesta :)

      Poista
    2. Muistan, kun kutosluokalla vaihdettiin istumajärjestystä ja jouduin istumaan yhden kiusaajajätkän vieressä. Kerroin asiasta opelle 5 kertaa ja äitikin soitti sille 2 kertaa ja kysyi, että voisiko mun kistumapaikan vaihtaa jonnekin muualle. Open vastaus oli, että "en mä voi vaihtaa yhden opilaan paikkaa, kun se olisi epäreilua muita kohtaan". Ope sanoi, että se kyllä tarkkailee sitä jätkää ja puuttuu sitten, jos se tekee jotain, mut vitut se mitään tarkkaillu, Sama meno jatko koko sen ajan, kun se istumajärjstys oli käytössä. Ja mä olin ihan eturivissä vielä.

      Ala-asteella oli myös kiva, kun aina, kun meni kertomaan opelle haukkumisesta niin "sehän on vaan huumoria/ei ne tosissaan sua hauku/sä oot vaan niin herkkä".

      Poista
    3. Tuo on valitettavaa kuulla, ettei opettaja puutu kiusaamiseen. Ja se on törkeää kuitata haukkumiset sillä, että se olisi vain muka "huumoria". Tuollaiselta opettajalta puuttuu ammattitaito kommunikoinnissa lasten kanssa.

      Poista
  2. Moi!

    Ylen Ajankohtainen kakkonen järjestää Koulukiusaamis-illan 7.10. Suorassa lähetyksessä on oikeasti tarkoitus keksiä ratkaisuja kiusaamisongelmaan, jota ei ole saatu kitkettyä pois lukuisista hankkeista huolimatta. Studiossa haemme ratkaisuja koulukiusaamisen lopettamiseen opettajien, vanhempien, koululaisten, kiusattujen ja kiusaajien voimin.

    Ehtisitkö jutella aiheesta puhelimessa?

    Terkuin
    Kati Leskinen
    toimittaja
    YLE Ajankohtaistoiminta
    040 759 4595
    kati.leskinen@yle.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei!
      Laitoinkin sähköpostia sinulle sisältäen puhelinnumeroni. Yritin tavoitella annettuun numeroosi. Odotan yhteydenottoa ja puhun enemmän kuin mielelläni tästä aiheesta.

      Poista
  3. Oon ennenkin kommentoinut sun blogia, mutta en haluu ainakaa toistaseks omalla nimellä.

    Itellä on kans ollu itsemurha-ajatuksia viime talvena kun kiusaaminen oli pahimmillaan. En koskaan tehnyt sitä ja olen tyytyväinen siitä. Itse jouduin vaihtamaan koulua. Ratkaisu oli hyvä. Elämänlöaatu parani erittäin paljon.
    Kuitenkin olen todennäköisesti vielä pitkään katkera. Ei sitä voi antaa anteeksi. Silloisessa koulussani käytettiin KiVa koulu järrjestelmää jonka idea on selvittää kiusaamistapauksia. Tai näin meille sanottiin. Kävimme juttelemassa asiasta sekä kiusaajan kanssa että yksikseen. Monta kertaa. Se oli syvältä. Ei mielestäni toiminut. Se ruokki kiusaajaa ja se oli kuin olisi täytetty kuoppaa ja tasoteltu päältä ettei kukaan näkisi kuoppaa. "ei tässä mitään hirveän suurta ole tapahtunut" AHA. Niin kolme vuotta kiusattu ja nyt käynyt fyysiseen väkivaltaan. Eipä vissiin. Olisi varmaan pitänyt viedä asia poliisille että vakavuus olisi tajuttu. Sanottiin että koulussamme ei kiusata ollenkaan. Kun joku todistettavasti kertoo minulle tuollaisesta koulusta niin uskon että yhteiskuntakaan ei enää luo ihmisten ajatuksia. Mistä koululaiset saavat kuvan että erilaisuus on pahasta? Eivät he sitä itse keksi. "Lesbo, poikamainen, transu" Aijaa . Sain tietää juurti itsestäni asioite joita en tiennyt. En ole mikään noista. Se etten meikkaa ei tee minusta poikamaista. Se että hengaan paljon poikien kanssa ja en pukeudu samalla tavalla kun tyttöjen "pitäisi" ei tee minusta lesboa. Se että käyttäydyn hivenen eri tavalla kuin muut ja uskallan olla oma itseni ei tee minusta transua. Joten kun joku kertoo minullekkin että kuka tämän takana on niin tiedän kuka upotti kaikkien kiusaajien päähän että erilaisuus on pahasta. Nyt menee kuitenkin paljon paremmin. Joudun kuitenkin käymään psykologilla. Ja anteeks aiheesta poikkeaminen ja pitkä kirjoitus. Pointtina oli vain että suunnitellaanko kiusaamisvastaiset kamppanjat ja järjestelyt tarpeeksi hyvin ja aliarvioidaanko nuorten ja lasten ns. aivokapasiteetti?

    -Maria (en halua ainakaan toistaiseksi kertoa henkilöllisyydestäni muuta kuin nimen. Toivottavasti ymmärrät! :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa (tai no, ei niin mukavasta aiheesta ainakaan), että kirjoitit taas!
      On hienoa kuulla, että sinulla koulun vaihtaminen paransi elämänlaatua! Toisinaan se saattaa auttaa, toisinaan ei. Olen kuullut monesti, että koulun vaihtaminen luo enemmän paineita kiusatulle. Ja oikeastaan, miksi kiusatun pitäisi vaihtaa koulua? Miksi ei itse kiusaajan? Joillekin kiusatuille koulun vaihto voi olla jopa rankaisu kiusatuksi joutumisesta.
      Ei sillä, itsekin mietin vakavissani koulun vaihtamista. Mutta näin pieni kaupunki kun kyseessä on, niin jourut leviävät kulovalkean lailla. Nämä suosituimmat (yleensä meidän koulussa olivat pahimpia kiusaajia) hengailivat kylillä ala-asteikäisestä asti, puhuen paskaa yhdestä sun toisesta.

      On myös erittäin hienoa kuulla, että olet päässyt yli itsemurha-ajatuksista! Psykologilla käynti varmasti auttaa. Itse vasta käsittelin näitä asioita psykologilla vasta vanhemmalla iällä paniikkihäiriön yhteydessä. Ja yhä mietin välillä, mitä muut minusta ajattelevat. Olenko ihmisten mielestä mukava tyyppi vaiko ällöttävä olento. Toisinaan olen hieman itsevarmempi ja ajattelen, että paskanko väliä sillä mitä tuntemattomat ihmiset minusta välittävät, koska he eivät kuulu elämääni.

      Tuo KiVa koulu järjestelmä on tullut vasta sen jälkeen, kun minä lopetin peruskoulun, joten siitä en osaa oikeastaan muuten sanoa, kuin kuulopohjalta. Nimittäin tuntuu siltä, että koulut piilottautuvat tämän KiVa järjestelmän taakse. Hautaavat kaikki kiusaamistapaukset ja rinta pöyhkeänä kehuvat, että "meidän koulussa ei kiusata, koska kuulumme KiVa järjestelmään". Paskapuhetta, sanon minä. Kiusaamista tapahtuu melkeinpä jokaisessa koulussa. Niitä vain ei huomata, koska yleensä se on juurikin tätä näkymätöntä kiusaamista, syrjimistä, haukkumista. Piilossa auktoriteettien silmistä ovelasti. Ja välillä, vaikka se olisikin näkyvää, niin sitä ei vain nähdä.

      Tuo on hyvä kysymys. Lapset ovat oikeasti todella fiksuja, koska pystyvät sellaiseen julmuuteen nimeltä koulukiusaaminen. Varsinkin hieman varttuneemmat lapset. Olen 99,9% varma, että he tasan tarkkaan tietävät, että on väärin kiusata toista. Fyysisestä kiusaamisesta puhumattakaan. Ei ole oikein kajota toiseen ja satuttaa.
      Kiusaamista vastaan olevat kampanjat toki nostavat aina kiusaamisen pöydälle, näkyväksi puheenaiheeksi, mutta tehdäänkö asialle oikeasti koskaan mitään? Harvemmin. Harvemmin näkee, että mikään kampanja olisi niin tehokas, että sillä oikeasti saataisiin kiusaaminen kuriin. Tuntuu, ettei opettajilla ole aikaa eikä halua kitkeä sitä pois. Opettajien työhön kuuluu puuttua kiusaamiseen, eikä ainoastaan vain opettaa lapsille yleistietoutta ja taitoa laskea matematiikkaa jne. Opettajilla on koulussa vastuu pitää huoli siitä, että lapsella on turvallinen ympäristö oppia. Koska jokaista lasta koskee oppivelvollisuus, joka on vain pakko suorittaa.

      Eikä haittaa, saat kirjoittaa nimimerkin takaa. Ymmärrän vallan mainiosti :)

      Poista
    2. Noi koulukiusaamista vastaan olevat kampanjat taitaa olla enempi sellasta, että kouluissa vaan leikitään, että asioihin puututaan. "Mä puhuin oppilaille koko viime tunnin kiusaamisesta ja siihen puuttumisesta, nyt ongelmaa ei ennä ole, kun ne tietää, että kiusaaminen on väärin!" tai "Ollaan mukana tässä kampanjassa, niin sitten se näyttää siltä ,että me tehdään jotain tän asian eteen, mutta ei kuitenkaan ihan oikeesti puututa asioihin."

      Mua ärsyttää vieläkin, jos sanomalehessä on joku juttu siitä koulusta, missä olin ala- ja yläasteen, kun reksi kehuskelee aina niissä jutuissa, että "Meidän koulussa ei kiusata!" "Pari kiusamistapausta on ollut, mutta niihin puututtiin ja kiusaaminen loppui!". Mä olin siellä 9 vuotta ja ei siellä kyllä tehty yhtään mitään kiusamisen lopattamiseks. Paitsi pidettiin aina välillä niitä "ei saa kiusata toisia"-tunteja, mut eihän sillä ole mitään vaikutusta, että aiheesta puhutaan yleisesti koko luokalle.

      Ja mun mielestä kiusaamistapauksissa kiusaajan pitäisi vaihtaa koulua, ei kiusatun. Tai kiusaaja voitaisiin erottaa väliaikasesti.


      Ja kouluissa voitaisiin käyttää tätä: http://seta.fi/jarjestot-vaativat-yhdenvertaisuuden-vallankumouksen-oppilaitoksiin/

      Poista
    3. Sepä. Meilläkin, ellen väärin muista, muutaman kerran ala-asteella luokassa jokainen kirjoitti nimensä A4-kokoiselle lapulle, jossa luki jotain kiusaamista vastaan olevaa. Ikään kuin "minä en kiusaa". Ja paperi laitettiin seinälle.
      Taisi olla ihan ensimmäiset luokat kyseessä. 1 ja 2 luokka olivat ihan ok, mutta 3 luokalle mentäessä se helvetti alkoi. Opettaja ei muuta kuin puhutellut kiusaajia. Ja eipä se heitä estänyt kiusaamasta.

      Poista
  4. Kauan sitten ala-asteella minua kiusattiin raa'asti. Se oli sanallista ja äärimmäisen epämiellyttävää, niin kuin huorittelu on kenelle tahansa tytölle. Itkua vääntäen sanoin, että tapan itseni, jolleivät lopeta. Sille naurettiin. En ole vieläkään unohtanut niitä ihmisiä, joille minun itsemurha-ajatukseni oli pelkkä vitsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kamalaa kuulla! :( Henkinen väkivaltakin voi olla äärimmäisen raakaa. Tuntuu, ettei ihmiset tuossa vaiheessa välitä elämän arvokkuudesta, kun nauretaan toisen hätähuudolle tappaa itsensä. Ihan kamalan kurjaa kuulla, että sua on kiusattu noin rujosti ja että tuo muisto painaa yhä edelleen mieltäsi. Minuakin vainoaisi tuonkaltainen muisto varmasti hautaan asti.

      Poista