>Brittitutkimus: Kiusaaminen vaikuttaa kiusattuun vielä aikuisenakin<
Ilman tutkimustakin tämän voisi todeta olevan totta. Kyllähän kiusaaminen jäljet jättää ja herkimmät ihmiset varsinkin oireilevat aikuisena. Itse kuulun emotionaalisesti herkkään sakkiin, olen aina tuntenut todella vahvasti asioita. Enkä siis ihmettele, että kiusaaminen on jättänyt minulle paniikkihäiriön, ahdistuneisuushäiriön sekä masennuksen. Siinä, missä itse kiusaajat etenevät elämässään, todennäköisesti unohdettuaan olleensa kiusaajia (tai sitten muistavat, mutta lykkäävät muiston jonnekin todella syvälle aivokoppaan ja nauttivat tämänhetkisestä elämästään), kiusatut vielä oireilevat ja kärsivät aikuisena.
Toki minun kohdallani on vielä oman isäni sairaskohtaus taustalla. Se oli kova paikka seurata lapsena sivusta, kun ei tiennyt mitä tapahtuu, selviääkö isä hengissä (selvisi onneksi), mitä pitäisi tehdä (olimme lapset isän kanssa silloin kotona äidin ollessa Tupperware-kutsuilla), kuka on lohduttamassa ja tukemassa?
Tuo tapaus sysäsi minut pelkokierteeseen, joka sai minut käyttäytymään aika neuroottisesti. Minulla oli pakko-oireita, pelkäsin jatkuvasti kuolemaa ja kaikkea kuolemaan liittyvää (sairauksia, että sydämessäni olisi jotain vikaa, että menettäisin perheenjäseneni, että kuolisin itse).
Koulussa tämän tietenkin huomasivat luokkatoverini. Käyttäydyin varmasti omituisesti heidän silmissään. Varsinkin, kun näkyvin asia oli se, että pelkäsin ilmasta tarttuvat jotakin vaarallista suuhuni ja syljeskelin jatkuvasti, koska en uskaltanut niellä sylkeä. Sisätiloissa syljin joko paitani sisään tai paperiin. Tätä kesti reilun vuoden, kunnes pääsin siitä pelosta eroon. Mutta kiusaamisesta en. Se jatkui koko ala-asteen aina yläasteen viimeiselle luokalle asti.
Ja vielä tänäkin päivänä, pelkään todella paljon. Pelko estää elämästä elämääni eteenpäin, pelko ruokkii paniikki- ja ahdistusoireita. Ne taas ruokkivat masennustani. Tämä noidankehä on piinannut peruskoulusta päästyäni. Tämä pieni vankila mielessäni on kutistanut viime vuosien aikana minut todella ahtaalle.
Haluaisin sanoa, että olen päässyt kiusaamisesta yli ja sinuiksi asian kanssa, mutta valehtelisin. Se vaivaa yhä mieltäni. Välillä enemmän ja välillä vähemmän.
En osaa edes sanoin kuvailla millainen fiilis mulla tulee näistä sun teksteistä, koska suurinosa on kuin omasta pääkopasta kirjotettu.. Tekisi vain mieli halata sua ja kertoa että olet varmasti hyvä ja ihana ihminen juuri sellaisena kuin olet! Olen itse myös käynyt läpi ala- ja ylä-aste aikaiset kiusaamiset, ja nimenomaan se oli henkistä kiusaamista, enkä vielä tänä päivänäkään ole päässyt yli (olen nyt 20v.) siitä vihasta ja katkeruudesta niitä ihmisiä kohtaan jotka silloin mua kiusas. En todellakaan pystyisi antamaan anteeksi, niin paljon olen sen takia saanut kärsiä, ja kyllä, olen varma että se jätti muhun ikuiset arvet joita kannan aina mukana.. Ja munkaan on todella vaikeaa uskoa että jos joku sanoo jonkun positiivisen kommentin mulle, että se oikeesti aidosti tarkottaa sitä, tai sit "osaan" myös vääntää muiden lauseista päässäni negatiivisia, vaikka ne ei sitä todellakaan olisikaan. Mulla todettii myös jonkin asteinen paniikki/ahdistuneisuushäiriö muutama vuosi sitten, kävin juttelemassa siitä ja se on jo paremmalla puolella, joskaan se ei varmastikkaan koskaan lähde kokonaan pois, huonompia päiviä tulee, mutta niiden kanssa oppii elämään. Mä niin toivon sulle pelkkää hyvää ja että jonain päivänä pääsisit tuosta yllämainitsemastasi noidankehästä pois!!! Iloisempia ja aurinkoisempia päiviä sinulle<3
VastaaPoistaOh, minulta on vallan mennyt tämä kommentti ohi!
PoistaMutta kiitos paljon tsempeistä! :) Minusta on hienoa, että ihmiset uskaltautuvat, vaikkakin sitten anonyymisti, tulla kertomaan omista kokemuksistaan koulukiusattuna olemisesta ja siitä, miten se heijastaa nykypäivään. Vaikka tottahan toki jokaikinen kiusaamisen uhriksi joutunut saa oman mieleni surulliseksi. Niin moni on joutunut tahtomattaan käymään tämän helvetin läpi.
Toivon myös sinulle pelkkää hyvää ja jaksamisia! Ehkä jonakin kauniina päivänä sitä pääsee tästä noidankehästä eroon. Helppoa se ei tule olemaan.
Luin koko blogisi läpi.
VastaaPoistaKoulukiusaaminen on kumma ilmiö. Tai kumma ja kumma, en löydä oikeaa sanaa kuulostamatta mulkulta (meinasin ensiksi sanoa "jännä"). Olen tutustunut tähän asiaan vain ihan pinnallisesti ja on järkyttävää, miten hirveän erilaisessa maailmassa sinä ja jotkut muut elävät/ovat joutuneet elämään.
Itseäni ei ole koskaan kiusattu. En osaa edes kuvitella, miltä tuollainen jatkuva kiusaaminen voisi tuntua. Olen myös miettinyt sitä, että miksi jotkut joutuvat kiusatuiksi ja toiset eivät. Olisin itse ollut monella tapaa otollinen kohde. Olin täysi ernu ja hyvin epäsosiaalinen, luin koulussa fantasiakirjoja, piirtelin lohikäärmeitä, kuuntelin klassista musiikkia ja rakastin uskonnontunteja. En ymmärtänyt pussikaljasta, Frendeistä tai Suosikista yhtään mitään. Koulun jälkeen menin joko kirjastoon lukemaan tai kotiin kirjoittamaan omaa fantasiakirjaa. Pukeuduin goottivaatteisiin ja olin hikipinko. Kaikesta tästä hyvin näkyvästä erilaisuudesta huolimatta en ikinä joutunut kiusatuksi.
Ehkä herkkyys ja arkuus ovat avainasia... Olin epäsosiaalinen, mutta en ollut herkkä enkä arka. Muistan rippileiriltä mainitsemasi jutun, missä muiden sydämiin piti kirjoittaa kommentteja toisista. Minulle oli moni kirjoittanut "pelottava". Olin/olen hyvin vahva ihminen. Lisäksi jokin aika sitten tajusin, että olen vaan yksinkertaisesti ei-herkkä ja minulta menee moni asia toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos tai sitten otan ne huumorilla. Jouduin työpaikkakiusaamisen kohteeksi ja eräs vuoropäällikkö monta kertaa nauroi minulle ja haukkui minua ja sanoi ällöttäväksi yms. Jostain syystä en koskaan ottanut näitä juttuja tosissani, vaan nauroin niille ja minusta kyseinen tyyppi oli tosi hauska. Vasta yli vuotta myöhemmin ymmärsin, että kyse oli kiusaamisesta, kun toiset työntekijät kertoivat olleensa kauhistuneita hänen käytöksestään ja eräs henkilö sanoi pelkäävänsä häntä. On se jännä, miten pelkästään oma suhtautumisesi asioihin voi kääntää ne aivan päälaelleen.
Tästä tuli nyt vähän ajatuksen virtaa ja tämä ei varmaan auta sinua mitenkään, mutta nämä nyt oli joitain ajatuksia, mitä tämä aihe herättää. Sitä ymmärtää, millainen mäihä minulla on käynyt, kun olen onnistunut välttymään kiusaamiselta. Aihe on kyllä tärkeä ja haluaisin lukea lisää.
Ei tässä voi muutakaan kuin yrittää tsempata. Onnea uuteen kämppään yms. Missä kyseinen kämppä muuten sijaitsee? Oletko koskaan edes harkinnut, että ottaisit osaa miitteihin tai vastaaviin ja yrittäisit siellä tutustua ihmisiin ja löytää kavereita? Blogejesi perusteella olet sen oloinen, että sopeutuisit porukkaan paremmin kuin minä itse.
Se on muuten hyvä kysymys, että miksi jotkut ovat tavallaan "alttiimpia" (jos näin voisi sanoa) koulukiusaamisen uhriksi. Itse olin ja olen yhä herkkä ja hieman arkakin paikoitellen. Yritin itsekin olla välittämättä, mutta sitten taas toisaalta sitä halusi olla osa omaa luokkaa. Ristiriitaista, mutta eiköhän jokainen halua kuulua johonkin tässä elämässä.
PoistaJa ajatuksia tämän aiheen tiimoilta on mielenkiintoista lukea, että miten jotkut näkevät asiat. Näkökulmia kun on melkeistään sen verran, mitä meitä ihmisiä täällä tallaa.
Ja kiitos! Kämppä sijaitsee tässä ihan lähettyvillä, muutaman sadan metrin päässä siitä missä nyt asun. Ja olen kyllä joskus miettinyt coniin menemistä jne. mutta tämän vaikean paniikkihäiriön takia jo pelkästään reissu kauppaan ottaa välillä voimille. Matkaileminen kun on vielä sellainen asia, joka kauhistuttaa, vaikka uusien tuttavuuksien tapaaminen olisikin mielenkiintoista. Saattaisin tosin olla ensin hieman ujohko, mutta sitten kun uusiin ihmisiin tutustuu paremmin, niin sitä osaa hieman rentoutua ja olla oma itsensä.
Pitää nyt tulla tännekin kommentoimaan...todella hieno blogi! Toivoisin että kirjoittaisit useammin, olet nimittäin kirjoittanut sen verran hyviä tekstejä, mutta blogi on tietenkin omasi ja itse päätät.
VastaaPoistaTuosta kiusaamiseksi jouttumisen alttiudesta - työpaikkakiusaaminen voi toki olla erittäin raakaa ja tuhoisaa siinä missä koulukiusaaminenkin, mutta uskaltaisin siitä huolimatta väittää että koulukiusaaminen on yleensä pahempi paikka. Ensinnäkin, aikuisen itsetunto on pääsääntöisesti parempi kuin lapsella, joten hän kestää henkisiä kolhuja paremmin. Ja toiseksi: lapselle koulu edustaa suurta, jopa suurinta osaa elämästä. Aikuisella nyt on yleensä muitakin sosiaalisia suhteita, harrastuksia, mitä nyt vaan työn ulkopuolella, ja työ on vain yksi osa-alue elämästä. Mutta peruskouluikäiselle lapselle käytännössä kaikki sosiaaliset suhteet voivat olla siellä koulussa. Ja jos "kaikki sosiaaliset suhteet" tarkoittaa kiusaamista, se on...ei kovin KiVaa.
Heippa!
PoistaKirjoittelen sitä mukaan, kun aiheita putkahtaa mieleeni. En halua tästä tavallista blogia, vaan koulukiusaamista käsittävän blogin. Nyt kun olen omia kokemuksiani käynyt läpi (eikä uusia ole muistunut hetkeen mieleen), niin kirjoittaminenkin hieman tyrehtyy. Tietenkin voisin ottaa sosiaalisesta mediasta ja uutisista koulukiusaamista käsitteleviä artikkeleita pohdiskeltavakseni.