Silloin, kun kiusaaminen oli pahimmillaan ala-asteella, tiesin etten antaisi kenellekään sitä koskaan anteeksi. Mutta kun vartuin ja kasvoin, ajattelin että anteeksiantaminen voisi olla mahdollista.
Viitisen vuotta sitten sain kuulla anteeksipyynnön ensimmäisen kerran. Vieläpä ihmiseltä joka oli 9 vuotta samalla luokalla kanssani ja oli ihmisenä sellainen, joka ei kiusannut. Mutta ei myöskään uskaltautunut minun kanssani kaveerata (todennäköisesti peläten, että joutuu itse samaan tilanteeseen missä itse elin). Häntäkin kiusattiin jonkin verran, mutta hänellä oli muutama ystävä kuitenkin meidän luokalla.
Totta puhuakseni, olin hyvin hämmästynyt tekstiviestistä jonka sain. Se sisälsi pahoittelun, anteeksipyynnön ja ymmärryksen siitä, että en ehkä vastaisi tai antaisi anteeksi. Annoin anteeksi, koska olin hyvilläni siitä, että joku on edes ajatellut niitä aikoja ja miettinyt, miltä minusta on tuntunut. Vastasin hänelle ja kerroin, miten otettu olin tästä anteeksipyynnöstä ja siitä, että hän rohkeni lähestyä minua monen vuoden jälkeen.
Olen saanut myös parilta muultakin luokkalaiseltani anteeksipyynnön. Toinen tuli tytöltä, joka oli myös ystävällinen ja ehkä minua kohtaan kaikista lempein. Vaikkei hänkään uskaltanut kuitenkaan kanssani olla kaveria ja viettää aikaa koulussa, varmaankin samoista syistä kuin edellinenkin anteeksipyytäjä (he olivat ystäviä keskenään). Annoin myös hänellekin anteeksi.
Kolmas oli poika, joka oli ehkä suosituimpia ja kilteimpiä poikia luokallamme. Hän ei koskaan ilkeillyt minulle, kuten muut pojat. Kohteli minua, kuin muita. Juttelin hänen kanssaan Facebookissa ja annoin myös hänelle anteeksi. Hän oli kovin pahoillaan, ettei ollut huomannut, ettei ollut tehnyt asioita toisin.
Myös eräs yläasteella rinnakkaisluokalla ollut tyttö kirjoitti minulle pitkän viestin Facebookin kautta. Viestin siitä, miten pahoillaan hän oli, ettei ollut huomannut miten olin kiusattu, koska kuitenkin pyrin aina koulussa olemaan iloinen ja reipas. Ja hän muistikin minut mukavana tyttönä. Ahdinkoni ei ehkä näkynyt niin selvästi päällepäin ja koska kiusaaminen oli henkistä ivailua, naljailua, syrjimistä, sitä oli vaikea huomata.
Vilpittömän katumuksen huomaa, ja olen huomannut sen näistä ihmisistä. Olenkin heille todella kiitollinen siitä, että olen saanut heiltä kuulla anteeksipyynnön ja pahoittelun. Se lämmitti todella arpista sydäntäni. Vaikka se ei poistakaan sitä tuskaa, jota olen kokenut ja sietänyt, se helpottaa sitä.
Anteeksiantaminen voi olla silti vaikeaa. Varsinkin, jos se ei tule vilpittömästi ja sitä tarkoittaen. On olemassa myös anteeksipyyntö koko luokalta, jota en ole antanut anteeksi, koska se tuli opettajan painostuksen alaisena. En usko, että kaikki sitä eivät edes tarkoittaneet, tekivät vain niin kuin opettaja käski.
Luin juuri kirjoituksiasi. Olen tosi pahoillani puolestasi ja siitä, että olet joutunut kokemaan tuollaista. En ymmärrä, kuinka jotkut voivat olla niin hirveitä toisia ihmisiä kohtaan.
VastaaPoistaItseäni ei ole kovin paljon kiusattu, mutta yläasteella minulla ei ollut kavereita omalla luokallani eikä minuun hirveästi kiinnitetty huomiota. Pelkäsin syödä yksin ruokalassa ja olin aika hiljainen ja ujo. Myöhemmin sain myös paniikkihäiriön.
Aluksi minulla oli kaksi kaveria yläasteen luokallani, mutta he eivät sitten enää halunneet olla kanssani. He myös puhuivat minusta ilkeästi, vaikka tiesivät että kuulin. Esim. "Voi ei, tuleekohan se istumaan meidän kanssa?"
Yritin näyttää siltä, etten välittäisi, vaikka oikeasti välitin ja ihmettelin, miksi he eivät enää halunneet olla kanssani ja puhuivat minusta niin. En ikinä halunnut mitään pahaa kavereilleni.
Kiusaamista olen valittettavasti katsonut myös vierestä. Yläasteella monet luokkani pojat kiusasivat yhtä poikaa, minusta ilman syytä. Olisin halunnut mennä väliin, mutta olin liian pelokas ja ujo tekemään niin.
Ymmärrän tuon, ettei uskalla puuttua kiusaamiseen. Varsinkin, jos on pelokas ja ujo ihminen. Itsekään en todennäköisesti olisi uskaltanut puuttua toisten kiusaamiseen. Ainoastaan, jos kyse oli pikkusiskostani.
PoistaLapset ja nuoret osaavat olla julmia ja on todella ikävää kuulla, että omalle kohdallesi on sattunut myös noinkin kurjia asioita. Mutta itse olen sitä mieltä, että loppupeleisä me kiusatut olemme tuhat kertaa vahvempia ihmisinä, kuin kiusaajat. Katsos, me olemme käyneet läpi helvetin ja selvinneet hengissä. Meillä on paremmat valmiudet kohdata maailma sellaisena kuin se on. Me osaamme varautua siihen, että ongelmia tulee eteen, mutta niistä selvitään. Olemmehan selvinneet tähänkin asti. Ja ennen kaikkea, meillä on oikeudenmukaisempi ote elämään.
Kiitos kommentistasi ja paljon tsemppiä sinulle!
Löysin tämän blogin juuri ja aloin lukea tekstejäsi. Ne olivat kamalaa luettavaa (tarkoitan siis kaikkea kokemaasi kiusaamista). Itse olen juuri siirtymässä ylä-asteelle ja minua koulukiusataan.
VastaaPoistaMinua on kiusattu kohta kaksi vuotta. Minua on suurimmaksi osaksi kiusattu henkisesti, mutta fyysistä kiusaamistakin on ollut. Luulen syyn siihen, miksi minua kiusataan olevan se, että uskallan olla erimieltä asioista. Esim. jos muut ovat tekemässä jotain ihan älytöntä en lähde siihen mukaan. Sitten minusta on alkanut levitä luokallamme juoruja. 2 vuotta sitten kun olin menossa vessaan näin, että siellä lavuaarien edessä seisoi suurin osa luokkamme tytöistä. Myöhemmin sain tietää ystävältäni, että minusta oli juoruiltu ja kerrottu kaikkia keksittyjä tarinoita. Kävin sanomassa opettajalle asiasta ja kun asiaa selviteltiin niin kaikki olikin yht´äkkiä minun vikani, koska olin kuulemma joskus sanonut jotain töykeää jollekkin. Kukaan muuhan ei ollut kellekkään koskaan töykeästi puhunut muuta kuin minulle koko syksyn. Sitten tuli pientä kettuilua koko 2 vuotta kaikilta luokkalaisiltamme kunnes tilanne paheni taas tänä vuonna joulun jälkeen jolloin "pääkiusaajana" oli eräs poika luokaltani joka tietenkin sai koko luokan puolelleen ja ystäväni ilmoittivat etteivät aio olla ns. kummankaan puolella joten olin yksin 14 oppilasta vastaan kun kaikki kiusasivat. Se alkoi yleisestä dissauksesta ja siirtyi aina vain vakavemmaksi ja lopulta fyysiseksi. Kaikista oudointahan tässä oli se että kun kävin kertomassa että henkilö X oli lyönyt minua päähän avaimen kärjellä mutta vakavaa jälkeä ei ollut tullut ainoastaan pää kipeäksi - niin minulle sanottiin että katsotaan vielä kaksi viikkoa että jos hän käy käsiksi niin puututaan asiaan. Lopulta paha olo kasvoi niin suureksi että lähdin eräänä päivänä kesken koulusta. Kiusaamisen aikana minulla todettiin myös lievä masennus. Asia ei koskaan selvinnyt täysin. Kiusaaminen vain muuttui lievemmäksi. Nyt vaihdan koulua sillä koulussa olo henkilön X seurassa on vaikeaa koska kaikki se viha ja katkeruus kokemastani on pinnalla.
Anteeksi kirjoitukseni pituus tiedän miltä kiusatuista tuntuu...
- Kiusattu
Terve!
PoistaKuullostaa kyllä kamalalta sinunkin tilanteesi! Aivan järjetöntä, että kiusattu joutuu vaihtamaan koulua kiusaajien tähden. Myös se, että ystäväsi eivät tavallaan ottaneet puolta, saattaa johtua siitä, ettei ystäväsi halunneet joutua myös tulilinjalle. Joka kuitenkin minusta on väärin, sillä jos oikeasti välittää ystävästään, sitä uhrautuu toisen tähden, vaikka oma maine joutuisikin vaakalaudalle. Mutta ymmärrän kyllä sen pelon, varsinkin kun kiusaaminen on tuolla tasolla, että piinataan jo fyysisestikin. Myös opettajalta on todella väärin, että pitää odottaa muka kaksi viikkoa, kun sinuun on käyty käsiksi. Opettajan luulisi puuttuvan jo vähintään siinä vaiheessa, kun aletaan fyysisesti kiusaamaan. Vaikka henkinen kiusaaminenkin voi jättää todella syvät arvet.
Itse pelkäsin, että minua vanhemmat pojat kävisivät lyömään minua, onneksi koskaan ei niin käynyt. Mutta aina se pelko oli, kun minulle huudeltiin loukkaavia nimityksiä sun muita kommentteja.
Äläkä pyytele anteeksi kirjoituksesi pituutta. Minusta on hienoa, että pystyt puhumaan asiasta, olitpa omalla nimelläsi tai anonyymi. Pääasia on se, että pystyt puhumaan siitä. Minusta myös se josta puhuit, että todennäköinen syy kiusaamisellesi lienee olevan uhka näille kiusaajillesi, koska he eivät uskalla tuoda omia mielipiteitään esille, vaan menevät massan mukana kuin lampaat. Se, että uskallat ilmaista eriävän mielipiteesi, on vahvuutta. Vahvuutta on myös se, että kaikesta huolimatta elät elämääsi eteenpäin. Älä koskaan luovuta!
Kiitos paljon viestistäsi ja toivon erittäin paljon voimia ja jaksamisia yläasteelle. Toivon totisesti, että koulunkäyntisi helpottuu, etkä joudu enää kokemaan kiusaamista.