Muistan pelänneeni ylemmillä luokilla olevia. Olivatpa ne tyttöjä tai poikia. Koin heidät jotenkin "voimakkaimpina" henkilöinä, jotka voisivat surutta motata (onneksi koskaan ei tosin niin käynyt, vaikka pelkäsin).
Oli talvinen aamu ja siihen aikaan oli vielä pimeää. Olin toisella luokalla muistaakseni, kun kaksi kuudesluokkalaista tyttöä tulivat luokseni minun seisoskellessa koulun oven edessä odotellen kellojen soivan. Olin tullut ajoissa, muita ei vielä ollut näkynyt. Tytöt alkoivat haukkumaan minua, en muista enää miten. Hetken he jatkoivat naljailemista, kunnes lähtivät naureskellen pois. Minä en edes tuntenut heitä ja ihmettelin, miksi he tulivat minua haukkumaan? Olinko jonkinlainen "aamupala" heille? Olinko herkullinen maali, koska muita ei ollut vielä saapunut koululle?
Eniten pelkäsin vuotta vanhemmalla luokalla olevia poikia. Siellä oli monta rasavilliä tapausta, joiden olin kuullut aiheuttavan ikävyyksiä ja kiusaavan. He kiusasivat myös minua.
Kävelin tiellä ja alikulun kohdalla hetken matkaa maantietä reunustaa kaksi pyörätietä. Huomasin pojat alikulussa ja minä olin mäen päällä, jossa kummatkin pyörätiet loppuvat. He huomasivat minut, toinen pojista loikki tien yli toiselle puolelle pyörätietä näin ollen blokaten minulta tien jatkaa eteenpäin törmäämättä jompaan kumpaan. Kipusin pienen lumikasan päälle ikään kuin "turvaan", vaikka tämä lumikasa oli hyvä jos polviin asti korkea kasauma. Pojat tulivat luokseni ja alkoivat uhkailemaan minua. Yritin olla kuuntelematta ja välittämättä, pitämään heitä ilmana ympärilläni, kuin heitä ei olisikaan. Pelkäsin kuollakseni, että he löisivät minua. Lyömistä ei kuitenkaan tapahtunut, vaan pienen pelottelu- ja uhkailutuokion jälkeen pojat jättivät minut rauhaan ja jatkoivat matkaa.
Yksi poika kävi silti minuun kerran kiinni. Poika oli tukeva ja isokokoinen. Oli välitunti ja vuotta vanhemmat tytöt painostivat minua haukkumaan poikaa (joka oli heidän luokallaan) läskiksi. Painostuksen alla, minä sitten pelokkaasti kutsuin poikaa läskiksi. Poika kääntyi raivoissaan ja painoi minut seinää vasten rynttäistä pidellen kiinni. Jälleen kerran pelkäsin kuollakseni, että saan nyrkistä. Mutta poika huusi vain raivoissaan ja laski irti. Tytöt nauroivat ja nauttivat tilanteesta.
Yläasteella pelko jatkui. Jos ruokavälitunnilla tahtoi päästä käymään kaupassa, lyhin matka kulki pyöräalikulun kautta, jossa yläastelaiset kävivät tupakalla. Alikulun tunneli oli aina täynnä tupakoivia yläastelaisia, varsinkin ruokavälituntisin. Muutamia kertoja, kun halusin hakea kaupasta karkkia niin ehtiäkseen ennen tuntia ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin kulkea pelottavien ihmisten joukon läpi. Porukka tukki melkein koko alikulun, heidän läpi piti pujotella. Melkein aina kuljin yksin, ellen saanut niitä harvoja eri luokilla olevia kavereitani mukaan. Pelkäsin aina, että joku pysäyttää minut ja alkaa haukkumaan tai käy käsiksi.Yritin kulkea mahdollisimman huomaamattomasti ja näkymättömästi. Silti usein yksin kulkiessani joku huusi aina jotain.Suurin osa heitä, joita en edes tuntenut.
Tietynlainen ihmispelko on näihinkin päiviin asti säilynyt.
